Puutarhapalvelut sinun pihallesi.
Hoitosopimukset
Hoidan pihasi keväästä syksyyn. Puutarhan säännöllinen hoito tekee vapaa-ajastasi nautittavampaa ja lisää kotisi arvoa. Ja saa pihan kukoistamaan.
Puutarhakonsultointi
Parhaat hoito-ohjeet – löytäretki omalle pihalle, neuvoja ja ideoita hyvinvoimaan puutarhaan. Etsitään yhdessä teidän puutarhan taianomaisin paikka.
Piha-apu päiväksi
Yhdessä teemme päivän pihatöitä ja samalla teen puutarhakonsultoinnin. Oppia & käytännön pihahommia päiväksi tai kahdeksi. Tarvitsetko kirjalliset ohjeet pihasi hyvinvointiin?
Pihatalkoot
Taloyhtiöiden kevätkunnostukset tehokkaasti yhdessä tehden. Talkoissa puutarhuri neuvoo, auttaa ja tsemppaa asukkaita työn suorittamisesta.
Stailaus
Siisti piha, viimeistelty parveke tai stailattu patio tekee sen pienen ekstran juhliisi. Toteutan kasvojenkohotuksen pihan keskeisimmille alueille, kausi-istutukset ja juhlapaikan leikkokukat.
Saunapolku tai pionipenkki. Taianomainen puutarha voi olla lapsuuden maisema, rauhoittava näkymä aurinkoterassilta tai se synttäriyllätykseksenä saatu kaunis kasvihuone. Viihtyvyys ja tunnelma on keskeistä uudistamissani pihoissa. Asiakkaat osaavat toivoa helppohoitoista pihaa, mutta tarjoan heille lisäksi taianomaista. Ensin unelmoidaan missä viihdytään, siitä se lähtee. Unelmien piha.
Puutarhaa jatkuu sisälle asti
Piha on kodin jatke. Parhaimmillaan koti jatkuu pihalle – talon arkkitehtuuria ja alueen ominaispiirteitä kunnioittaen. Entä jos puutarhasi olisi yhtä kiehtova sisältä katsottuna, ja voisit esteettömästi nauttia siitä menemättä ulos? Hyvin toteutettu piha tuo kauneuden sisälle asti.
Kasveille oikeaa elinvoimaa oikeaan aikaan
Pihanhoito on hieman taidetta vaan enemmän tiedettä. Oikea-aikainen hoito ennaltaehkäisee kasvisairauksia, hyvä kasvualusta ja oikein tehdyt istutukset takaavat parhaan kasvuun lähdön, hoitoleikkaukset kypsille puille ja
rakenneleikkaukset nuorille puille ovat tarpeen ja
puiden pitkän iän salaisuuksia.
Kasvien voima lähtee terveistä juurista
ja hyvästä maaperästä.
Puutarhastasi löytyy juhlatila
Siisti piha, parveke tai patio lisää kotisi juhlatilaa ja tekee sen pienen ekstran juhliisi. Teen kasvojenkohotuksen pihan keskeisimmille alueille ja sidon juhlaasi modernit ja perinteiset kukkakimput leikkokukista, luonnonmateriaaleista tai vaikkapa vihanneksista. Heitä haaste, niin ideoidaan sinulle sopivat juhlat ja toteutetaan mieliinpainuva ja viimeistelty juhlapaikka.
Kaikki alkaa suunnitelmasta
Hyvin suunniteltu on myöhemmin helposti hoidettu. Puutarhasuunnittelu pähkinänkuoressa: vierailu pihaasi, yleisluonnos ja pihasuunnitelma.
Tarjoan myös lisää tunteja päivääsi – silloin kun sitä tarvitset! Jokaiselle kasvukaudelle saat pihallesi räätälöidyt hoitosopimuspalvelut. Puutarhuri auttaa pihan hoidossa, ja sinä saat enemmän aikaa elämälle

Onko sinulla kysyttävää puutarhan hoidosta?
Lue vastaukset yleisimpiin puutarhaa koskeviin kysymyksiin.
Usein kysytyt kysymykset →"Sari löysi pihallemme uuden tarkoituksen. Sari loi pienestä rivaripihasta kauniin ja helppohoitoisen koko perheen puutarhan ja
kuori viidakosta hillityn ja helppohoitoisen kaupunkilaispihan."
Rivitalo, Helsinki