Loka-marraskuun vaihde Jerseyn saarella muistuttaa kaukaisesti eteläisen Suomen kauneinta syyskuuta. Oma mielen maiseman löytyminen taasen tuo varmuuden ’tästä paikasta ja tästä vuodenajasta pidän’. Syytä siihen ei tarvitse tietää. Ja epäilen, että sama tunne olisi tullut kuin varkain minä muuna vuodenaikana tahansa, niin taianomainen on tämä saari Ranskan edustalla.
Kanaalisaarilla ajetaan vasemmalla puolella, maksetaan punnilla, puhutaan kolmea kieltä, ja syödään hyvin. Jersey tunnetaan Bergerac tv-sarjasta, Jerseykarjasta, Jersey Royal -perunoista sekä yllättävää kyllä vientiin menevistä leikkokukista, kukkasipuleista ja taimista.
Ehkäpä ihastuin pitkittyneen kesän tuntuun, siihen kun ainoastaan vaahteran lehdissä on aavistus oranssia ja niiden latvoissa punaista. Lehmät, lampaat, hevoset ovat vielä vihreillä laitumilla – kaikki kasvaa ja kukkii. Ehkäpä ihastumisen syynä on se, että Jerseyn saari on todellakin uskomattoman kaunis ja monimuotoinen paikka.
Saaren pääkaupunki on kuin pala Lontoota, tyrmäävän kaunis vanha kaupunki ilman saasteita ja ruuhkia. Pubikulttuuri kukoistaa, paremmissa ravintoloissa ranskalainen charmi ja ruokakulttuuri valloittaa ja yhdistyy englantilaiseen ystävällisyyteen. Parin maan parhaat palat siis.
Jerseyllä lomailu sopinee parhaiten ulkoilmaihmiselle, vaikka lähes arvonlisäveroton saari houkutteleekin ostoksille. Pitkät kävelyt väsyttävät ja pitävät poissa turhista houkutuksista, mutta elämyksistä ei tarvitse tinkiä.
Lokakuun lopussa muutoksen vuodenajassa pystyi aistimaan ilmasta, aamun sumu ja viileys muuttuu parhaimmillaan päivällä lähes pariinkymmeneen asteeseen ja tuulettomassa paikassa tuntuu iholla vielä kesä. Täällä kävelyretkiä valitaan kuin teelajeja parhaimmissa teehuoneissa. Voit kokea pienellä saarella sekä metsiä, hiekkarantoja, jylhiä kalliopolkuja että kalastussatamia - kenties tunteen siitä kuinka Bergeracin tyyliin ratkottaisiin rikoksia rantapoluilla tai ihmeteltäisiin ohjatulla iltakävelyllä kolmannen valtakunnan epämiellyttäviä bunkkereita.
Kävelystä on tehty lähes taidetta, mikä saattaa suomalaista hieman huvittaa. Toinen puoli totuutta on se, että nähdessäsi hymyileviä tervehtiviä ja kuulumisia kyseleviä retkeilijöitä ja törmätessäsi ”aja hiljaa hanhien ja ankkojen ohi” -kyltteihin, ei paatuneinkaan pysy virkafiiliksissä. Kulkijoille tarjotaan myös tietoa luonnosta sekä sen suojelusta hyvin kohteliaaseen sävyyn.
Puutarhurina minua ilahdutti pihojen napakka jakautuminen kylätielle näkyvään ajopihaan ja yksityisempään alueeseen. Kaikkialla oltiin selkeästi ylpeitä omista asumiskuvioista, pihoista, kivetyksistä ja kasveista, talojen etupihoilla kunnioitettiin omaa lähiympäristöä ja naapureita. Siistiä kaikkialla. Leikatut aidat ja muotoillut pensaat toivat rakennetta ja selkeyttä ympärille levittäytyvään lehtomaiseen maalaistunnelmaan saaren itäosassa. Melko tiiviisti asuttua aluetta, jossa moni rakennettu piha rajautui suoraan villiin luontoon.
Saariretkestä jäi mieleen eskapismi, rajattomat mahdollisuudet seikkailuun ja tutkiskeluun – ei hassumpi saalis keski-ikäistyvälle puutarhurille ja hänen koiralle. Seikkailu, tuo viisikoiden laji sopii meille kaikille myös kirjan sivujen ulkopuolella.
Viimeisimmät kommentit