Heinäkuussa puutarhuri ihailee, kastelee, kitkee ja taas ihailee
Heinäkuu on tänä kesänä monessa puutarhassa kovan kasvun aikaa. Lämmin keli ja runsaat sateet saavat lannoitteet liukenemaan, ja kasvien viherosien tuotanto on ollut erityisen kovaa. Pensasaitoja on jo jouduttu leikkamaan pariin kertaan, koska vuosikasvu on lähes mahdotonta, eli perässä olisi pysyttävä työlistassa.

Heinäkuussa on nähty korkeita lämpötiloja, kuivuutta ja hurjia vesimääriä, ja keskimäärin puutarhat voivat edelleen hyvin. Omassa kasvihuoneessani tomaatit kypsyvät hyvää vauhtia, sen sijaan kasvihuonekurkut ja varsinkin avomaankurkut ovat olleet melko onnettomia sadon suhteen kuluvana kautena. Ehkäpä siihenkin tulee positiivinen käänne! Erikoinen kesä kasvattaa toista, ja on toiselle haasteen paikka! Usealle oleskeluryhmälle on ollut nyt käyttöä, hieman enemmän varjossa kuin paahteisella länsiterassilla!
Rikkaruohoja ja etanoita väijyn koko kesän. Pidän kukkapenkit tiiviinä, että joudun poistamaan rikkoja vain niiden reunoilta. Etanoilla on hyvät oltavat tiivissä penkeissä, eli niitä kannattaa iltaisin ja sateen jälkeen käydä metsästämässä. Kaikki perennatuet ovat käytössä, ja parin rankkasateen jälkeen jouduin niitä siirtämään myös valtaville pallohortensioille. Muutoin olen lähinnä noukkinut kimppuja ja ihaillut kukintaa ja antanut kaiken vain olla.
Pensasaitojen leikkausta, rajua madaltamista ja muita temppuja
Korkealla pensasaidalle on ollut tarjolla poikkeuksetta huonoa hoitoa ja useamman vuoden ajan, ja siksi teinkin pakollisen, mutta hyvin kyseenalaisen lyhennyksen sille. Madalsin pensasaitaa noin 170 cm, jotta sen kanssa jatkossa pärjäisi ja leikkuuhommiin olisi helpompi ryhtyä. Homma jatkuu kevättalvella 2027, kun poistan maata myöden vanhimpia oksia ja aloitan reippaan nuorennusprojektin koko aidalle. Pensasaidan nuorennus kestää noin 3 vuotta, ja teen sen keväällä ennen asiakastöitä. Käytännössä siis talvella.
Muotoleikatut noin 40-50 cm korkuiset taikinamarja-aidat olen leikannut jo pari kertaa, koska ne ovat voimissaan. Muotoleikatut aidat ovat parhaimmillaan, kun ne pitävät sisällään esimerkiksi pallohortensian, jonka lehvästö ei ole niin näyttävä ja kukinta on poikkeuksetta ylemmässä kolmanneksessa. Ne hyötyvät reuna-aidasta ja matalat aidat tuovat mielenkiintoa yhtälailla isoon kuin pieneenkin puutarhaan. Taikinmarjat tulevat ensimmäisenä lehteen ja ne olen käynyt läpi jo maaliskuussa, jotta ne olivat parhaimmillaan myös sipulikukkien aikaan.
Kukkien hoito heinäkuussa puutarhassa ja terassilla
Kukkien osalta olen poistanut pioneista vanhat kukinnot ja lyhentänyt niiden korkeutta 20-30 cm. Nyt niiden takana kukkivat tädyköt ja syysleimut, törmäkukat ja punahatut aloittelevat. Pionien lehvästö pysyy yleensä syksyyn asti hyvänä, ja siksi sitä kannattaakin lyhentää kauniiksi ja ryhdikkääksi, jos ne ovat kukkapenkissäsi ns valtalajina ja vaikuttavat näkymään koko kesän. Se on erinomainen lehtikasvi lyhye nkukinnan jälkeen.









Terassin sirokesäkynttilät ovat kukkineet jo toukukuun alusta saakka, ja ne ovat taivasalla yllättävänkin täydelliset. Ikkunoilla cascade-pelergonit ovat sateelta suojassa, ja niiden kukinta on myös jatkuvaa sekä alati kiihtyvää. Riippuvat pelargonit ovat melko kimurantit istutettavat, mutta kunhan ne on kunnialla parvekelaatikoissa, ei niistä tarvitse suuremmin kantaa huolta. Ne pärjäävät kastelulannoitteella melko surkeassa multatilassa ja ovat siitä kiitollisia, että kuihtuneita kukintoja ei tarvitse ottaa pois. Helpottaa siis kiireistä kesää.

Suklaakosmos kukkii
koko kesän

Puutarhajuhlat kuuluvat koko kesään.

Cascade-pelargoni sopii laiskemmallekin tarhurille

Agilitya, tomaatteja, viinirypäleitä.

Hedelmäpuiden vuosi 2026
Hedelmäpuissa on ollut erinomainen kukinta, ja vanhimmat omenapuut tarvitsevat mutaman tuen oksiston alle, ja ehtiessäni poistan vielä liikoja raakileita. Muutama nuori päärynäpuu sekä omenapuu saa myös koko kauden vettä, ehkä keskimäärin noin kerran kuukaudessa. Puut on istutettu 2024-2025 ja siksi niiden kastelu on paikallaan, jotta ne saavat juurtua hyvin ja rauhassa. Uudet hedelmäpuut ovat kääpiöivissä rungoissa, joten pidän niiden tukikepit ja sidonnat paikallaan ja sidonnan tarkistuksen teen vuoden aikana mutamia kertoja. Vanha Antonovka omenapuu tekee melko paljon vesiversoja, ja sen versot lyhennän ja typistän näin keskellä kesää. Se edesauttaa myös sadon kypsymistä, kun turhat pikkuoksat vähenevät. Tätä lajiketta pyrin vuosittain säilyttämään jouluksi, mutta se on aina yhtä hankalaa. Kellari on hieman liian kostea, joten omenat eivät säily ensiluokkaisina vaikka kerään ne suoraan puusta ja säilytän paperissa. Antonovkan maku on parhaimmallaan mehussa tai alkutalvella säilytyksen jälkeen, eli tänäkin syksynä vuorossa on Same Procedure as Every Year. Omenoiden säiltyksessä viileä kuiva tila olisi paras, jos sellainen olisi saatavilla. Onneksi mehu säilyy hyvin ja toimii aina.
Vihreä matto on tänä vuonna täysin vihreä
Nurmikko on elänyt harkitusti koko kesän ilman kevät- ja kesälannoitusta suuren asiakastyömäärän vuoksi. Leikkaan nurmen edelleen noin 6 päivän välein ja se kasvaa tässä lämpötilassa ja näillä sademäärillä hurjaa vauhtia, ja hyötyisi ilmaamisesta ja toki siitä lannoituksestakin! Kuitenkin asiakaspihoissa ilmaukset ovat vasta aluillaan, joten kotipihalla nurmi saa pärjätä nyt vielä omillaan ja itseni vuoksi en sitä lannoittanut. Heinäkuussa kasvu on vielä kovaa, mutta elokuussa toivon ehtiväni nurmikon ilmauksen pariin myös omalla pihallani ja samalla myös syyslannoitus on ajankohtainen.
Mäyristen kotiagility-rata on nurmikolla, mutta kevyet koirat eivät rasita nurmen pintaa eikä esteistä ole jäänyt haittaa, ei edes lyhytaikaista sellaista.

Kasvihuoneen ja hyötytarhan kasveilla on koittamassa paras aika
Kasvihuone on satoisa ja tauditon, ja kastelen sen aina aamuisin ja tarvittaessa uudestaan illalla. Käytän siellä harvakseltaan kastelulannoitetta, mutta tomaatit ja kurkut ovat saaneet komposti-multalisäyksen juhannuksen jälkeen ja lehtien väri on erinomainen. Myös sadosta voi päätellä, että siellä kaikki on kunnossa.
Kasvulavoissa kaalikasvit ja yrtit, kuten kaikki sipulit ovat hienovointisia ja käytän satoa jatkuvasti. Avomaankurkuilla ja kesäkurpitsalla ei ole paras vuosi, ja ne ovatkin hidastelleet satonsa kanssa. Marjapensaista valkoherukoiden sato on syöty, viherherukat ovat paraaikaa hienosti valmistumassa, ja nyt alkaa olla kiire piilottaa pensasmustikat rastailta. Teen mustikoiden suojauksen yleensä hallaharsolla, jotta en joudu irrottamaan verkoista lintuja ja mäyräkoiria.
Muutoin kesä menee töissä. Tarkemmin aamut alkavat poikkeuksetta pihakierroksella, jonne päivä† myöhään myös päättyvät. Viikonloput ovat kuluneet illanviettojen ja muun pihaelämän parissa, siis ulkona.
Hyvää kesää! Vietetään iloista pihaelämää, pidetään nesteytyksestä huolta & suojaudutaan paahteelta!
Viimeisimmät kommentit