Moderni terassipiha

Rivitalon piha uhkasi jäädä käyttämättä sen ylikasvaneiden kasvien ja aikansa eläneiden pihalaattojen vuoksi. Puutarha ei kutsunut viettämään aikaa. Siitä oli tullut hieman pimeä ja siten myös viileä.

Alkukeväästä 2018 pihaan suunniteltiin muutos, joka toteutettiin ennen kesää. Nyt uuden terassipihan käyttö on esteetöntä. Kaunista valoa riittää aamusta iltaan, kuten oleskelupaikkojakin. Kasveista säästettiin suurin osa, niitä muotoleikattiin ja isot kivikatteet siistittiin ja osin uusittiin. Lehtikuusiterassin pintaan integroitiin valot ja kausikasvit istutettiin uusiin ruukkuihin.

 

Harmooniset värit ja luonnonmateriaalit tekevät laadukkaan tilan ja rauhallisen tunnelman.

Kompaktilla pihalla säännölliset muotoleikkaukset ja kasvien lannoitus ja kastelu on ensiarvoisen tärkeää. Pikkupiha on erittäin helppo pitää terveenä ja hyväkasvuisena, kun muistaa että oikein ajoitetuilla leikkauksilla isotkin kasvit pidetään sopivina käytettävissä olevaan tilaan, eikä jouduta poistamaan hankalaksi käyneitä kasveja. Vuosittain kasvien ravinteista ja kuivina aikoina kastelusta on syytä pitää huolta, ettei pikkupihan kasvuvoima lopu.

Pienen pihan remontti on aina omalla tavallaan haastava, koska tilaa purkamiselle, kaivamiselle, kantojyrsinnälle tai uuden rakentamiselle ei juuri ole. Nyt kun tämä kaikki on tehty, lopputuloksesta nautitaan ja kasvien hyvinvointia ylläpidetään laadukkaalla hoidolla.

Tärkeämpää kuin puuhastelu pihalla, asukkaalle on oman tyylinen ja rakennuksen arkkitehtuuriin osuva oleskelupiha, joka korostaa kodin harkittua ja selkää tyyliä. Klikkaa video päälle ja katso tyylikäs lopputulos. Rauhan voi aistia ihan livekuvastakin!